Olin jo pitkään miettinyt vertailua tunnetuimpien meksikolaistyylisten lager-oluiden välillä. Vaikkei kyseisen kategorian edustajat omaan makupalettiin kovin hyvin enään nykyisin istukkaan, tulee niitä nautittua etenkin etelän matkoilla, kun ei monessa paikkaa valikoimasta juuri muutakaan löydy. Ne harvat kerrat kun hyllystä tulee kyseistä oluttyyliä kaupan hyllystä mukaan poimittua, kohdistuu valinta yleisimmin Coronaan tai Soliin.
Silti useiden ystävien kourassa näkee silloin tällöin joitakin kilpailevan valmistajan vastineita edellämainittujen tunnetuimpien meksikolaisten oluiden sijasta. Yleisimmin ne ovat suurten ketjujen omia versioita edellämainituista oluista, kuten S-ryhmältä ”Rainbow Sombrero” ja Keskolta ”Pirkka Olè”. Näiden lisäksi on myös muutama villikortti, jotka kuitenkin kuuluvat samaan kategoriaan, joten tuntui vähintäänkin luonnolliselta ottaa ne mukaan vertailuun ihan tasapuolisuuden vuoksikin.
Lopulta huomasinkin että kokeiluni testiryhmä oli kasvanut 8 osanottajan kokoiseksi, joka näin jälkeenpäin todettuna oli kyllä yksinkertaisesti ”liikaa Meksikoa” yhdelle päivälle (todennäköisesti myös seuraavalle vuodelle).
Viva la Mexico!
Lopullinen testiryhmä koostui siis kahdeksasta ehdokkaasta ympäri maailmaa, jotka olivat Corona Extra (Cervecería Modelo, Meksiko), Sol (Heineken, Alankomaat), Santa Cruz (Espiritu De Mexico, Meksiko), Santanos (A. Le Coq, Viro), San Miguel Fresca (Grupo Mahou-San Miguel, Espanja), Pirkka Olé (Kesko/Royal Swinkels, Alankomaat), Rainbow Sombrero (SOK/Van Pur, Puola) sekä Comono (RPS Brewing, Suomi).
Vertailu suoritettiin sokkotestinä, joten itselleni oluiden tunnusmerkkinä oluiden tunnistamiseen toimi ainoastaan lasin kylkeen merkitty numero. Maistelun aikana oli mielenkiintoista huomata, että vaikka oluet ovat keskenään todella samankaltaisia, erosivat ne silti melko selkeästi toisistaan. Testin aikana kirjasin myös ylös oluiden makuprofiileita ja erilaisia piirteitä.
Tulokset yllätti ainakin itseni, sillä alitajuntaisesti olin ajatellut että kyseisen oluttyylin tunnetuimmista pioneereista (Corona ja Sol) edes toinen sijoittuisi testiryhmän keskikastiin ja jokin altavastaajista joku nousisi kärkikastiin. Joukostahan löytyi muun muassa kotimaisen pienpanimon RPS Brewingin Comono, josta itsellä oli laadullisesti korkeat odotukset. Myös kotimaisten päivittäistavaraketjujen ehdokkailla oli mielessäni hyvät mahdollisuudet pärjätä kilpailussa ja yltää melko korkeallekkin testituloksissa. Vaan toisin kävi – suvereeni kärkikaksikko koostui juurikin näistä kahdesta ”caballerosta”! Suuria ennakko-odotuksia herättänyt kotimaisen pienpanimon ehdokas Comono puolestaan jäi joukon hännille.
Lopullinen järjestys olikin seuraava:
1. Corona (Meksiko)
2. Sol (Alankomaat)
3. Santa Cruz (Meksiko)
4. Rainbow Sombrero (Puola)
5. Santanos (Viro)
6. Pirkka Olé (Alankomaat)
7. San Miguel (Espanja)
8. Comono (Suomi)
Vaikkei sokkona maistellessa tarkoituksena ollutkaan tunnistaa eri oluita, vaan yksinkertaisesti järjestää ne paremmuusjärjestykseen makunsa perusteella, olisi veikkaukseni ollut puhtaasti tuurin varassa yhtä testiryhmäläistä lukuunottamatta. Santa Cruz erottui selkeästi muusta ryhmästä hentoisella sitruunan aromillaan.
Yhteenvetona sokkotestin tuloksista on todettava, että kärkikaksikon valta-asemaan on mitä ilmeisimmin ihan konkreettiset perusteet ja että ainakin oman makuaistini ja mieltymysteni perusteella molemmat oman tyylinsä edustajina ansaitsevat makunsa puolesta paikkansa koko maailman tunnetuimpina ”meksikaaneina”. Mainitsemisen arvoista on myös se, että meksikolaistyylisiä lagereita ei tarvitse juoda ainuttakaan lähitulevaisuudessa – tai ehkä hiukan pidemmälläkään aikavälillä.
Konseptina sokkotestaus on yksi parhaita oluiden testitapoja, sillä se eliminoi testattaviin ehdokkaisiin kohdistuvat panimon, muiden antamien arvosanojen sekä oluessa käytetyiden humalalajikkeiden tuomat ennakko-odotukset. Myös yksi merkittävä vaikuttaja on oluen etiketti, joka alitajuntaisesti vaikuttaa ostopäätökseen tai joissakin tapauksissa jopa arvosanaan kahden vaiheilla oltaessa. Sokkotestauksessa tämäkin muuttuja saadaan poistettua yhtälöstä. Ostopäätökseenhän nuo edellämainitut seikat vaikuttavat itsellä varmasti jatkossakin, mutta sokkotestauksella saadaan kuitenkin avattua uusi näkökulma oluiden maisteluun ja niiden arviointiin. Sokkotestauksessahan paremmuusjärjestykseen laitettaessa tulisi oluiden kuitenkin omasta mielestäni edustaa samaa oluttyyliä – mielellään myös samassa vahvuusluokassa, jotta tulokset olisivat missään määrin vertailukelpoisia. Jos lähdetään tekemään testausta vahvan imperial stoutin, lager oluen, hapanoluen ja neipan välillä, menettää sokkotestaus merkityksensä.
Tietenkin yksittäisiäkin oluita voi maistella ”sokkona” tietämättä mitä niissä on tai minkälaiset etiketit niissä on. Tämäkin tuo aivan uudenlaisen näkökulman oluen maisteluun. Yleensä sokkotestauksen kautta tulee makuprofiilia ja suutuntumaa tarkasteltua normaalia tarkemmin ja ehkä jopa hiukan kriittisemminkin. Sokkotestejä tulen kuitenkin varmasti järjestämään myös jatkossa spesifisille testiryhmille, mutta pienemmällä osallistujamäärällä.
Viime viikolla tuli oltua apumiehenä United Gypsiesin panimolla Lohjalla. Yleensä olen United Gypsiesillä vieraillut vain panimokaupan puolella, mutta nyt osui kohdalle mahdollisuus päästä kurkistamaan kulissien taakse. Olin jo pitkään halunnut päästä seuraamaan läheltä oikean pienpanimon toimintaa ja katsomaan miten homma tapahtuu hiukan omaa toimintaani suuremmassa mittakaavassa. Alustuksena voisin kertoa, että jo alusta lähtien huomasin, kuinka paljon enemmän sain kokemuksesta irti jo jonkin aikaa itse olutta valmistaneena ja entuudestaan panoprosessiin tutustuneena. Huolimatta suuresta määrästä opiskelua oluen parissa ja useista panokerroista – kyllä, oluen panokerroista – sain kuitenkin kokeneilta ”panohenkilöiltä” valtavan määrän oppeja ja vinkkejä jatkoa ajatellen.
Sen pidemmittä puheitta voisin siirtyä panopäivän tapahtumiin, jotka eivät nekään menneet ihan suunnitellulla tavalla. Tärkeintähän ei ole välttyä ongelmilta, vaan ilmenevien ongelmien ratkaiseminen ja niistä oppiminen.
United Gypsiesin varastomainen julkisivu kätkee taakseen vakuuttavan kaluston.
Aurinkoinen panopäivä
On siis kaunis torstaiaamu, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kello on muutamaa minuuttia vailla yhdeksän ja ilmassa on selkeästi hippunen jännitystä. Kaarran panimon pihaan, sammutan autoni ja astelen sisään panimon nosto-ovesta. Jukka United Gypsiesiltä on jo kovaa vauhtia tyhjentämässä kegejä hapesta ja desinfioimassa niitä. Tämän päiväisen oluen valmistukseen käytettävä mäskäysvesi oli jo mitattuna ja lämpiämässä mäskäystankissa.
Mäskitankki, jolla tänään tarkoitus tehdä tuhannen litraa hapanolutta.
Aamu kuitenkin aloitetaankin kegittämällä 360 litraa Masis Brewingin Meadows of South Pacific IPAa, joista osa laitetaan 20- ja osa 30-litran kegeihin ennen Masis Brewingin väen saapumista paikalle. Samalla testataan tietenkin kegitettävää tavaraa, joka tuoreena maisteltuna on vielä herkullisempaa kuin jo jonkin aikaa sitten pullotettuna. Myös humaloiden aromit ja hedelmäisyys nousevat hyvin esiin oluesta ja uskon että sama on havaittavissa suurimmassa osaa muitakin voimakkaasti humaloituja oluita.
Ja kyllä – kello on vasta hiukan yli yhdeksän aamulla, mutta puolustuksekseni olen ensimmäistä viikkoa lomalla.
20- ja 30-litraiset kegit odottamassa täyttämistä.Kegitys 30 litran kegeihin käynnissä.
Päivän agendana olisi siis valmistaa kattilahapatuksella hapanolutta, jonka valmistukseen en ole aikaisemmin juurikaan perehtynyt. Hapanoluet ovat tällä hetkellä ehdottomasti kovimmassa nosteessa oleva oluttyyli. Ja vaikka erilaisia sour-, gose- ja berliner weisse-tyylisiä hapanoluita oluita olenkin kokeillut jo melkoisen määrän , ei niistä useistakymmenistä yrityksistäni huolimatta ole vielä kovin mieluisia tuttavuuksia löytynyt. Aikomuksenani on silti yhä yrittää antaa kyseiselle oluttyylille mahdollisuus ja jatkaa erilaisten hapanoluiden nauttimista. Tänä kesänä hapanoluet ovat varmasti syöneet myös melkoisen osuuden hedelmäisten ja raikkaiden IPA, NEIPA ja Pale Ale -oluiden menekistä sekä kaupan hyllyssä, että baarienkin puolella.
Valmistusprosessi hiukan eroaa tavanomaisesta valmistustekniikasta, sillä vierteen keittoa ei tehdä saman päivän aikana, vaan se ainoastaan käytetään 90°C asteessa bakteereiden ja muiden ei-toivottujen eliöiden tappamiseksi vierteestä. Tämän jälkeen vierre jäähdytetään noin 40-45°C asteeseen ja sekaan lisätään maitohappobakteerikanta, joka aiheuttaa nopean pH:n putoamisen tuoden olueen sille ominaisen happamuuden. Tämän jälkeen kattila sinetöidään/kelmutetaan ja lämpötila pidetään noin 40°C asteessa 36-48 tuntia. Tänä aikana maitohappobakteeri tekee tehtävänsä ja sen jälkeen voidaan suorittaa lopullinen keitto humalointeineen, jäähdytys, siirto käymisastiaan ja lopulta vielä hiivaus.
Kegityksen ollessa vielä hiukan vaiheessa saapuvat Janne ja Laura Masis Brewingilta koiransa, Panimon maskotti Masin kanssa paikalle. Janne ja Laura aloittavat mäskiin tarvittavien maltaiden rouhimisella, johon aikaa näin suurella määrällä kuluukin lähemmäs tunti. Säkki kerrallaan lisätään maltaita myllyyn sitä mukaan kun mallasmylly rouhii maltaita säkkiin odottamaan mäskäyksen alkamista. Tätä jatketaan kunnes viimein saadaan viimeinenkin säkillinen myllyn läpi ja loputkin rouhitut maltaat takaisin säkkiin, josta ne myöhemmin kaadetaan mäskin joukkoon.
Vasemmalla Janne, Laura ja Masi Masis Brewerylta ja oikealla Jukka United Gypsiesiltä.
Rouhimisen jälkeen aloitetaan mäskäys ja Lauran kanssa alettiin vuorotellen kaatamaan rouhittuja maltaita jo valmiiksi lämmitettyn mäskäysveden joukkoon Jannen samanaikaisesti sekoitellessa mäskiä. Maltaat lisätään pikkuhiljaa samalla sekoitellen, jottei mäskin joukkoon jäisi kuivia paakkuja, vaan mäski pysyisi tasaisena ja notkeana parhaan mäskäystuloksen saavuttamiseksi. Säkki kerrallaan saadaan maltaat tyhjennettyä mäskäystankkiin ja samaan tahtiin mäski muuttuu raskaammin sekoitettavaksi.
Vihdoin viimeinenkin säkki maltaita saadaan kaadettua joukkoon, jonka jälkeen sekoitellaan mäskiä vielä huolellisesti, ettei seassa ole kuivia paakkuja. Sitten voidaankin aloittaa 60 minuuttia kestävä mäskäys, jonka aikana Janne käy vielä varmuuden vuoksi sekoittelemassa 10-15 minuutin välein parhaan mäskäystuloksen saavuttamiseksi. Mäskäyksen aikana hyödynnetään odotusaika puttailemalla takapihalla olevaan frisbeegolfkoriin ja maistelemaan hiukan lisää olutta. Kun mäskäys on viimein valmis, aloitetaan vierteen siirtäminen keittotankkiin, jossa se olisi tarkoitus hapattaa.
…ja sitten alkoi ongelmat
Kun vierrettä on saatu siirrettyä kolmisensataa litraa, sammuvat kaikki laitteet laakista. Aletaan selvittämään vikaa ja sulakekaapilta huomataan, että vikavirtasuoja oli pamahtanut päälle. Keittotankkia kiertäessä huomataankin keittotankin kyljessä vuoto anturin juuressa, josta vierrettä on päässyt kosketuksiin anturin sähköjen kanssa. Ainoa tapa korjata ongelma olisi siirtää kaikki jo keittotankkiin laskettu vierre toisaalle, että saataisiin tankki tyhjäksi ja päästäisiin käsiksi vuotokohtaan. Sen suuremmin ihmettelemättä Jukka käykin hakemassa valtavan varatankin, joka puhdistetaan ja johon saatiin aloitettua jo keittotankkiin siirretyn vierteen uudelleen siirto. Ongelmanahan on tietenkin vielä lisäksi se, että virrat ovat poikki. Onneksi toiselta seinältä saadaan jatkettua pumpulle tarvittava voimavirta ja päästään aloittamaan siirto.
Vierteen siirtäminen varatankkiin käynnissä.
Vihdoin keittotankki on tyhjä ja pienen taistelun jälkeen saadaan vuoto paikattua ja liittimet kiristettyä siten että vara-astiaan siirretty vierre saataisiin siirrettyä takaisin keittotankkiin ja vierteen siirtoa mäskäystankista voitaisiin taas jatkaa. Kaikkeen tähän ylimääräiseen säätämiseen meni vain hiukan yli tunnin verran, joten olosuhteisiin nähden kaikki meni melko sujuvasti. Loppuviimein kaikki vierre saadaan onnistuneesti siirrettyä yhteen tankkiin ja päästiin aloittamaan kuumennus. Vierre kuumennetaan 90°C asteeseen ja pidetään siinä kymmenisen minuuttia. Ja tässä vaiheessa päästäänkin päivän kohokohtaan…
Suuremman mittakaavan miinuksia
Päivän ”kohokohtahan” on tietenkin päästä mäskäyksen jälkeen lapioimaan mäskäimeen jääneet 400 kiloa kuumaa ja kosteaa mäskiä sinisiin muovitynnyreihin, josta ne lähtevät lehmille, kanoille, sirkoille ja muille. Vielä noin 60-asteisena hohkaava mäski polttelee mukavasti läpi ”legendaaristen mäskisaappaiden” samalla kun lasit huurtuvat joka kerta lapion kanssa alaspäin kumartuessasi ja kuuman mäskin höyrytessä päin kasvojani. Hikikarpalot valuvat otsalta ja muuttuvat karpaloista vanoiksi samalla kun ensimmäinen tynnyri alkaa täyttyä. Toisen tynnyrin ollessa puolivälissä – jottei homma kävisi liian helpoksi, alkaa mäskitynnyrin paljas metallinen pohja olemaan saappaan pohjille kuin peilijäätä. Viimeisiä maskejä lapioidessa saakin tasapainoilla kuin Bambi peilijäällä, eikä lapioinnista meinaa tulla mitään. Kuitenkin loppuviimein mäskäin saadaan suurinpiirtein tyhjäksi ja päästään aloittamaan pesuvaihe. Onnekseni tässä kohtaa tapahtuu myös vuoron vaihto, joten osaltani pahin urakka on ohi.
Kuten huomaatte, sihtini mäskiä lapioidessa ei ollut ihan kohdillaan…
Samanaikaisesti aloitettiin vierteen jäähdytys ja lämpötilaa aletaan pudottamaan kohti 45°C astetta. Tässä välissä nautitaan hiukan pizzaa lounaaksi vierteen jäähtymistä odotellessa ja kylkeen luonnollisesti tuoretta NEIPAa.
Tuoretta NEIPAA suoraan tankista.
Kun vierre on viimein jäähtynyt tavoitelämpötilaan, lisää Janne sekaan hapatusstartterin. Startterin lisäyksen jälkeen tankki eristetään muovikelmulla, siten että se saadaan tiiviiksi, eikä sekaan pääsisi happea. Lisäksi ajetaan tankkiin hiilidioksidia, joka muodostaa suojaavan patjan vierteen ja hapen väliin eristäen vierteen hapesta. Tässä kohtaa vierre jätetään hapattumaan kahdeksi vuorokaudeksi odottamaan tulevaa keittoa, eli projekti jatkuu vasta muutaman päivän päästä.
Niinpä tältä päivältä jäljellä onkin enään loppupesut. Jukka kirjaimellisesti ”hyppää” puikkoihin ja kapuaa alas mäskäystankkiin pesuletkun kanssa ja aloittaa puhdistuksen. Samanaikaisesti kun Jukka puhdistaa tankkia, valuu pesuvedet ja kaikki pesussa irtoava moska huuhteluveden mukana poiston kautta viemäriin. Kun puhdistus on saatu päätökseen, on panopäivä paketissa.
Jukka pesemässä mäskitankkia.
Yhteenveto päivästä
Pakko myöntää, että oma 30 litran mäskäimen operoiminen verrattuna yli 1.000 litran mäskitankkiin samoista perusperiaatteista huolimatta poikkeaa jonkin verran toisistaan. Siinä missä itse punnitsen 4-6 kiloa maltaita rouhittavaksi mäskiin, rouhittiin 1.000 litran satsiin 200 kiloa ohramallasta ja sekaan lisättiin vielä 50 kiloa kaurahiutaletta. Tästä johtuen myös kalusto ja välineistö luonnollisesti eroavat jonkin verran toisistaan. Isommassa mittakaavassa myös itse mäski tuntui olevan helpommin käsiteltävää ja hyötysuhde varmasti korkeampi kuin pienellä laitteistolla.
Oli mielenkiintoista ja opettavaista päästä seuraamaan sivusta oikean pienpanimon toimintaa ja siinä samassa myös itse osallistumaan prosessiin. Kaikki saamani tietous sekä vinkit liittyen oluen valmistukseen olivat kullanarvoisia ja niitä tullaankin jatkossa hyödyntämään omaa olutta valmistaessa. Kokemuksesta pääsi myös jyvälle siitä, mitä panimotoiminta todella on kulissien takana ja mitä sellaisen aloittaminen vaatii. Myös palautteen saaminen itse valmistamastani oluesta suoraan alan ammattilaisilta oli mahtavaa heidän kokemuspohjansa ansiosta. Palaute ja/tai kritiikki ovat kuitenkin loppuviimein parhaat työkalut itsensä ja tuotteensa kehittämisessä.
Suurkiitos mukavasta ja opettavaisesta päivästä Jukalle, Jannelle ja Lauralle tietenkään Masia unohtamatta!
PS. Saatoin ehkä käydä myös panimokaupan puolella hakemassa täytettä omaan olutvarastooni.
Vihdoinkin pitkä odotukseni palkittiin ja muutamat vastoinkäymiset (lomautusuhka, Uudenmaan korona-sulku, ja pari muuta muuttujaa) selätettyäni pääsin kääntämään nokkani kohti Piikkiötä ja vierailemaan Lapon panimokaupassa. Laajasta tuotevalikoimasta kävin valikoimassa omaan käyttööni sopivat laitteet ja tarvikkeet, joiden valinnoissa ja tarpeideni kartoituksessa sain hyvin apua osaavalta henkilökunnalta. Tarvittavista tuotteista olin tehnyt listaa jo etukäteen, mutta tietenkin keskusteltuani asioista osaavampien henkilöiden kanssa paikanpäällä, oli asioita joita en ollut osannut ottaa huomioon, joten kokoonpanoon tehtiin vielä muutamia muutoksia.
Lappo.fi – panimokauppa Piikkiössä.
Vaikeinta on määrittää mihin haluaa vetää rajan, sillä kuten liki jokaisessa harrastuksessa, tässäkin voidaan aloittaa 200€ aloituspaketilla tai vaihtoehtoisesti voidaan panostaa pieni omaisuus välineistöön. Itse valitsin kultaisen keskitien ja panostin parempaan mäskäimeen ja keskivertoa parempiin muovisiin käymisastioihin. Käymisastioitakin voi sitten myöhemmin tarpeen vaatiessa helposti päivittää rosterisiin malleihin ja melkein joka saralla on mahdollista hankkia parempaa ja kalliimpaa mallia, mutta itse täytyi kuitenkin ottaa järki käteen ja ajatella realistisesti – mitä oikeasti tarvitsen? Kuitenkin tekniikkaa ja kaikenmaailman hilavitkuttimia rakastavana ihmisenä halusin hankkia käyttömukavuudeltaan paremman mäskäimen, jossa on mahdollista suorittaa koko panoprosessi mäskäyksineen, keittoineen, sekä jäähdytyksineen yhdellä laitteella aiheuttamatta järjetöntä määrää sotkua.
Loppuviimein sain autolastillisen tavaraa sullottua Kian sisuksiin ja pääsin lähtemään kotia kohti. Kaikki tarvitsemani löytyi suoraan varastosta lukuunottamatta Grainfather G30 -mäskäintä, jota oli tulossa varastoon lisää vasta seuraavalla viikolla. Mäskäin saapuikin Matkahuollon kotiintoimittamana kotiovelle seuraavalla viikolla, joten ensimmäisen erän olisi tatkoitus porista tulevana viikonloppuna.
Ensimmäistä panopäivää suunnitellessa huomasi kaikenlaista pientä puutosta perustavaroissa, joita piti vielä hankkia kuten ämpäreitä, saaveja, laatikoita, letkua, liittimiä, suihkepullo, kertakäyttömukeja ja muuta pientä. Reseptin olin suunnitellut ja hionut lopulliseen muotoon jo edellisten viikkojen aikana, joten kaiken pitäisi olla valmista projektin aloittamiseen.
Panopäivä ja ensimmäinen keitos
Jos sinulla on olutta jääkaapissa, nyt on oikea hetki hakea itsellesi kylmä olut, avata se ja siemailla sitä samalla kun jatkat eteenpäin. Kaikki on parempaa kun siinä on mukana olut.
Nyt voidaan jatkaa…
Vihdoin koittaa panopäivän aamu ja nousen sängystä energisenä ja intoa puhkuen. Käyn vielä päivän kulun mielessäni läpi samalla aamiaista syödessäni ja pienen tuumaustauon jälkeen siirryn varaston puolelle. Tunnen selvästi sykkeeni olevan hiukan koholla ja ilmassa on selvästi jännitystä. Lämmin ulkovarastomme on muuttunut viimeisten päivien aikana mikropanimoksi ja puolet hyllyistä oli vallattu panimolaitteille ja -tarvikkeille. Kummallista kyllä – tämä on ollut puolisolle ”ihan okei”. Ottaen huomioon sen tosiasian ettei hän itse nauti olutta, vaikka kaikenlaisia tyylejä ja merkkejä ollaankin kokeiltu mieluisaa makuelämystä vielä löytämättä. On uskomatonta että vaikka olen luomassa jotakin josta hän ei voi nauttia, niin tukea ja kannustusta ei ole puuttunut – päinvastoin!
Panimo valtaa suuren osan varastostamme. Tämän hetkinen tilanne on itseasiassa lähtenyt vielä huomattavasti enemmän lapasesta kuin mitä kuvassa näkyy.
Materiaalien mittaus ja punnitus
Aloitan prosessin punnitsemalla reseptin mukaiset määrät viittä eri mallasta saaviin ja rouhimalla ne mäskäykseen sopivaksi rouheeksi. Rouhimalla saadaan parannettua maltaan hyötysuhdetta vapauttaen maltaan sisältämät ainesosat rikkomalla sen pinta. Rouheen ollessa liian karkeaa, ei maltaista saada irroitettua tarpeeksi tavaraa, kun taas liian hienolla rouhella tulee mäskistä paksua puuromaista massaa, jonka läpi vesi ei mahdu liikkumaan kunnolla mäskäyksen aikana. Molemmat tavat siis johtavat huonoon lopputulokseen. Maltaat voi tilata myös valmiiksi rouhittuna, mutta tällöin niiden säilyvyys on huomattavasti heikompi kuin rouhimattomalla maltaalla. Rouhinnan jälkeen lisään itse sekaan jonkin verran riisinkuoria, jotka auttavat pitämään mäskin huokoisena. Niistä ei irtoa makua olueen, joten niiden ainoa tehtävä on auttaa mäskäämisessä.
Mallas ennen rouhintaa.Rouhittu mallas valmiina mäskättäväksi.
Kun maltaat on rouhittu on aika punnita reseptissä käytettävät humalat. Humalalajikkeita on valtava määrä erilaisia eri maanosista, joista jokaisella on omanlaisensa ominaisuudet. Humalat tuovat olueen katkeroa sekä aromeja riippuen siitä missä kohtaa keittoa ne lisätään vierteen joukkoon. Humaloiden käytöstä vielä lisää myöhemmin. Myös hiivat on hyvä ottaa valmiiksi esille odottamaan, jotta kaikki on valmiina kun niitä tarvitaan.
Humalapellettien punnitus tarkkuusvaa’alla.
Näiden lisäksi punnitsen valmiiksi hiivan ravinnetta sekä oluen kirkastukseen käytettävää Protaflocia lisättäväksi keiton loppupuolella. Merkitsen sisällöt, määrät ja keittoajat kertakäyttömukien kylkiin, jolloin keiton aikana ainesten lisääminen olisi mahdollisimman selkeää, eikä mitään unohdu tai jää lisäämättä ajallaan.
Kuivien aineksien jälkeen mitataan mäskäykseen käytettävä vesi mäskäimeen ja aloitetaan sen lämmitys. Mäskäyslämpötilana käytän 66°C, mutta lämmitän mäskäysveden 71°C:een, sillä veden lämpötila laskee viitisen astetta lisättyäni joukkoon huoneenlämpöiset rouhitut maltaat.
Mäskäyksessä käytetyn veden mittaaminen mäskäimeen. Koko panoprosessiin kuluva veden määrä on noin kaksinkertainen suhteessa valmistettavaan olut määrään.
Tässä välissä kytken jäähdyttimeltä tulevan vesiliitännän ulkoa tulevalle vesiletkulle. Tietenkin samassa jäähdytin putoaa korkeakiiltoiselta pöytätasolta ja siitä hajoaa osa muovirungosta. Onnekseni tällä ei ollut käytön kannalta mitään merkitystä, joten suurimmilta vahingoilta vältyttiin. Se mitä en tiennyt, niin tämähän ei jäänyt päivän ainoaksi epäonniseksi tapahtumaksi.
Jäähdytin epäonnisen putoamisen jälkeen. Huonomminkin olisi voinut käydä.
Mäskäys
Veden saavutettua mäskäyslämpötila, lisätään joukkoon maltaat ja sekoitetaan ne huolellisesti siten, ettei sekaan jää kuivia paakkuja mallasta, vaan että kaikki maltaat ovat tasaisesti kastuneet. Tästä seoksesta syntyy siis mäski. Luonnollisesti siitä tulee myös termi ”mäskäys”.
Mäskäin ja muita panopäivän aikana tarvittavia tarvikkeita.
Kun mäski on sekoitettu tasaiseksi, päästään aloittamaan itse mäskäys. Reseptissäni vettä on tarkoitus kierrättää 66°C -asteisena mäskin läpi 60 minuuttia. Tämä aloittaa entsyymitoiminnan, jossa entsyymien on tarkoitus pilkkoa mahdollisimman suuri osa maltaiden sisältämästä tärkkelyksestä käymiskelpoisiksi sokereiksi.
Laitetaan siis vain kiertopumppu päälle ja… mitään ei tapahdu.
Pumppu pitää kyllä ääntä – melko hirveää ääntä, mutta vesi ei vaan lähde kiertämään. Yritän ilmata pumppua, kolistella sitä jos vaikka propelli on vain jumissa, mutta ei tapahdu mitään. Irroitan jo putket pumpusta ja tarkistan mahdolliset tukokset putkissa, mutta kaikki näyttää olevan kunnossa. Pumppu ei vain toimi. Tässä hässäkässä pumppua irroitellessa ja takaisin kiinnitellessähän osa mäskissä lionneesta vedestä pääsee karkuun, joka puolestaan heikensi hyötysuhdetta aikalailla samalla laskien sokerimääriä ja sitä myötä myös potentiaalista alkoholiprosenttia.
Vanhan koulukunnan mäskäämistä
Aikansa asiaa kirottuani päätän hoitaa mäskäyksen perinteisellä menetelmällä, sillä minulla on jo maltaat ja vesi sekoitettuna mäskäimessä ja humalat punnittuina kipoissa. Vaikkei aikomuksissani ollut käynytkään perinteisen mäskäämisen testaaminen, tuli siitä nyt kohtalon sanelemana pakollista. Jo kasteltujen maltaiden hävittäminen käyttämättöminähän ei tule minulle kuuloonkaan, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Nostan siis rikkinäisen pumpun kanssa taistellessa 50°C-asteiseksi jäähtyneen mäskin lämpötilan takaisin 66°C-asteeseen ja aloitan mäskäyksen käsin sekoittelemalla koko 60 minuutin ajan.
Vaikka suoritan mäskäyksen liesituulettimen edessä sen ollessa täydellä teholla, lähtee siitä melko imelä maltaisen sokerin tuoksu, joka täyttää koko tilan, eikä ainakaan meillä ole naisväen mieleen.Mäskäystä neljä minuuttia jäljellä. Varmistetaan vielä että kuumennetun huuhteluveden lämpötila on kohdallaan.
Ajan tullessa täyteen nostan mäskin ylös ja valutan mahdollisimman suuren osan nesteistä takaisin mäskäimeen. Olen lämmittänyt valmiiksi liedellä kattiloissa 72°C-asteisen huuhteluveden, joka lasketaan myös läpi mäskistä tarkoituksenaan huuhdella irti maltaista viimeisimmätkin mäskäyksen jäljiltä jääneet sokeri ja muut herkut. Huuhtelun jälkeen puristeltuani loputkin nesteet irti mäskistä, nostan mäskin sivuun ja alta paljastuu jäljelle jäänyt sokeripitoinen neste, jota kutsutaan vierteeksi.
Sanomattakin lienee selvää, ettei tätä hommaa tehdä kuivin suin.
Vierteen keittäminen
Kun mäski on saatu erotettua vierteestä, säädetään mäskäimen lämpötila maksimiin. Kun kiehumislämpötila on saavutettu, keitetään vierrettä 60 minuuttia tappaen bakteerit ja muut ei-toivotut osat vierteestä.
Myös humalointi tapahtuu keiton aikana. Keiton alkupuolella lisätyt humalat tuovat olueen pääasiassa katkeroa ja loppupuolella lisätyt humalat puolestaan erilaisia aromeita riippuen humalajikkeesta. Katkerohumalana on suositeltavaa käyttää korkealla alfahappo-pitoisuudella varustettuja humalia, jotta selvitään pienemmällä humalamäärällä. Katkerointiin ei siis kannata käyttää hintavia aromihumaloita, sillä ne menevät siinä melkolailla hukkaan.
Humalat lisätään vierteen joukkoon reseptissä ilmoitettuna ajankohtana. Ajankohta ilmoitetaan keittoaikana, eli minuutteina ennen keittovaiheen loppumista.
Tarvikkeiden desinfiointi
Jos ei ole etukäteen desinfioinut keiton jälkeen käytettäviä tarvikkeita, käymisastioita ja aivan kaikkea muuta, joka on millään tapaa kosketuksissa olueen keiton jälkeen – on se hyvä tehdä keiton aikana. Tällä tavoin saat hyödynnettyä keiton aikaisen odotteluajan muuhun kuin levottomana ympäriinsä pyörimiseen. Kuitenkin jos siirryt toiseen tilaan desinfioimaan tarvikkeita, kannattaa laittaa jonkinlainen hälytys ilmoittamaan humaloiden lisäämisestä, sillä ajantaju katoaa helposti desinfiointipuuhissa.
Puhtaus ja desinfiointi ovat oluen panemisessa suurimmassa roolissa, eikä niiden tärkeyttä voida liikaa painottaa. Jos oluen sekaan pääsee keiton jälkeen sinne kuulumattomia bakteereita tai muuta käymisen aikana villiintyvää materiaa, on koko erä mitä todennäköisimmin pilalla ja kaikki tekemäsi työ on ollut turhaa.
Tarvikkeiden desinfioinnin lisäksi on hyvä tehdä desinfiointiainetta suihkupulloon, jolloin voit suihkuttaa sitä mihin tahansa helposti kesken prosessin. Nykyaikaisissa aineissa hienointa on se, että ne ovat elintarvikekelpoisia, eikä niitä tarvitse huuhdella pois. Tästä on erityisen suuri apu myöhemmin pullotusvaiheessa suurempia pullomääriä desinfioitaessa. Panimokäyttöön tarkoitetut desinfiointiaineet ovat hajuttomia, mauttomia, eivätkä ne vahingoita luontoa tai niiden käyttäjää. Suurimmassa osassa aineita riittää desinfiointiin 60 sekunnin kontaktiaika.
Vierteen jäähdytys
Keiton ollessa ohi, aloitetaan jäähdytys jonka pitäisi normaalioloissa kaiken toimiessa olla äärimmäisen helppoa ja nopeaa. Ainoa ongelma on, että laitteistollani vierteen jäähdytystä pyörittää samainen kiertopumppu, joka ei siis tällä hetkellä näytä minkäänlaisia elonmerkkejä. Näin ollen vierrettä jäähdytellään vain ja ainoastaan odottelemalla, kunnes se on tarpeeksi viileää lapottavaksi etukäteen desinfioituun käymisastiaan. Käymisastiaan sirrettyä vierrettä jäähdytetään vielä lisää perinteisin menetelmin upottamalla käymisastia kylmää vettä täynnä olevaan lavuaariin. Pitkän jäähdytyksen takia suuri osa humaloiden aromeista on varmastikkin kadonnut vierteestä, mutta luotan siihen, että myöhemmin tehtävä kuivahumalointi paikkaa tilannetta tarpeeksi.
Vierteen lämpötilan tarkkailua ennen hiivan lisäämistä joukkoon.
Ominaispainon mittaus ja hiivan lisäys
Kun vierteen lämpötila alkaa lähestymään 20 astetta, otetaan sivuun koeputkiloon näyte vierteestä ja mitataan sen ominaispaino. Ominaispaino merkitään ylös ja vertaamalla sitä käymisen jälkeiseen lopulliseen ominaispainoon saadaan mitattua oluen alkoholiprosentti.
Ominaispainon mittaus ennen hiivan lisäämistä.
Tämän jälkeen voidaan lisätä joukkoon hiiva. Ensin desinfioin sakset jolla leikkaan hiivapussin auki, sekä itse hiivapussin. Myös hiivan sekoittamiseen käytettävät välineet on desinfioitava ennen kun ne koskettavat vierrettä. Jos hiiva lisätään liian kuumaan vierteeseen, kuolee se samantien, joten vierteen riittävä jäähdytys ennen hiivan lisäämistä on ensiarvoisen tärkeää. Itse käytän kuivattua oluthiivaa, joka on mahdollista sekoittaa etukäteen keitettyyn ja jäähdytettyyn pieneen määrään vettä, mutta itse lisään sen vain vierteen joukkoon. Käymislämpötila liikkuu itselläni noin 21°C -asteessa, ja sitä tarkkailen asettamalla lämpömittarin ulkolämpötilan sensorin varastoon, jossa käyminen tapahtuu. Kun hiiva on vihdoin saatu lisättyä ja sekoitettua joukkoon, on aika sulkea käymisastia ja kiinnittää vesilukko paikoilleen. Pääkäyminen kestää noin 3-5 vuorokautta, jonka jälkeen oluen annetaan yhä olla käymisastiassa reilun viikon verran.
Jäähtynyt vierre hiivattuna ja vesilukkoa vailla valmis käymisprosessiin.
Kuivahumalointi
Kuivahumaloinnin tarkoituksena on lisätä olueen erilaisia aromeita lisäämällä siihen humaloita käymisvaiheen loppupuolella. Tällä tavoin humaloimalla saadaan humalan tuomia aromeita tehostettua, sillä humalasta irtoaa olueen ainoastaan aromeita ilman keittovaiheessa niistä irtoavaa katkeroa. Viisi päivää ennen pullotusta punnitsen reseptin mukaisen määrän siinä mainittua humalaa puuvillasta valmistettuun harsomaiseen humalasukkaan ja lisään sinne vielä muutaman marmorikuulan pitämään humalasukan upoksissa käymisastiassa ollessaan. Tämän jälkeen desinfioin humalasukan sisältöineen, jonka jälkeen upotan pussukan oluen joukkoon ja suljen kannen taas muutamaksi päiväksi.
Toistan samat vaiheet uudelleen 3 päivää ennen pullotusta, joten oluesta tulee niin sanotusti tuplakuivahumaloitua (Double Dry Hopped, DDH).
Humalapussi käymiastiassa oluen seassa.
Seuraavaa kertaa varten tilasin vielä rosterisen humalointikapselin, jolla on mahdollista suorittaa humalointi ilman humalapusseja. Humalointikepseliin on myös helppo lisätä maustamiseen käytettäviä ainesosia, esimerkiksi tuoreita hedelmiä, kahvinpapuja, viskitynnyrin palasia, yms.
Pullotuksen valmistelut
Noin kahden viikon jälkeen mäskäyksestä päästään pullottamaan lopullinen tekele. Pullotuspäivä on tietyllä tapaa hieno päivä kun saa pullotuksen myötä vihdoinkin koko prosessin päätökseen, eikä lopputulokseen voi enään vaikuttaa. Tässä kohtaa pääsee myös maistamaan huoneenlämpöistä (voihan sen tietenkin viilentää) ja hiilihapotonta tuotetta, josta saa hiukan osviittaa seuraavan kahden viikon odotuksen päätteeksi valmistuvasta lopullisesta versiosta. Osaltaan se on myös tuskallinen päivä kaikkine vaiheineen, joista kerron kohta tarkemmin lisää…
Pullotukseen käytettävien pullojen pesu ennen desinfiointia.
Eli hommahan alkaa tietenkin pullojen pesusta ja desinfioinnista. Samalla desinfioidaan pullotuksessa käytettävä välineistö, jotta saadaan pidettyä olut puhtaana. Desinfiointi tapahtuu siihen tarkoitetulla ”Monster Cleaner” -pullonhuuhtojalla, jonka jälkeen upotan vielä pullon kaulaansa myöten desinfiointiaineeseen. Desinfioidut pullot laitetaan kuivumaan pullonkuivaustelineeseen ja kuivuttuaan ne ovatkin valmiita käytettäväksi.
Pullojen desinfiointia ”Monster Cleaner” pullonhuuhtojalla.Desinfioidut pullot kuivumassa ennen pullotusta.
Pullotus
Pullotusta varten täytyy mitata tarvittava määrä (5-7g/l) panimosokeria tai spraymallasta, jotta saadaan pullossa tapahtumaan jälkikäyminen. Jälkikäymisen seurauksena saadaan muodostettua olueen hiilihappoja, joiden määrä riippuu käytettävän panimosokerin tai spraymaltaan määrästä. Kiehautan pienen määrän vettä kattilassa ja lisään joukkoon panimosokerin. Tämän jälkeen liuos täytyy jäähdyttää ennen sen sekoittamista olueen. Kun lious on jäähtynyt, kaadan sen desinfioidun pullotusastian pohjalle ja lappoan automaattilapolla oluen käymisastiasta pullotusastiaan sekoittaen sen keskenään pullotussokerin kanssa.
Otan välistä myös näytteen, josta mittaan lopullisen ominaispainon, jota vertaamalla alkuperäiseen ominaispainoon saadaan tietoon olueen saavutettu alkoholiprosentti. Samalla ominaispainosta nähdään kuinka kuivaa lopputuloksesta tuli.
Lopullisen ominaispainon mittaus.Olut tulisi lapota mahdollisimman siististi roiskimatta ja ilman lorinaa, ettei se pääse hapettumaan ennen pullotusta.
Kun olut on saatu lapottua pullotusastiaan, sekoitan sitä vielä kevyesti, jotta sokeri sekoittuu tasaisesti koko olueen. Sekoitettaessa on kuitenkin varottava sekoittamasta liian rajusti, ettei olut hapetu. Sama tulisi ottaa huomioon lappoamisen aikana – eli vältetään ylimääräistä lutraamista. Hapettuminen heikentää oluen säilyvyyttä ja saattaa tuoda siihen ei-toivottuja makuja.
Välissähän on tietenkin pakko maistaa pullotettavaa olutta. Huolimatta hapottomuudesta ja oluen lämpötilasta, saa siitä osviittaa lopputuloksesta.
Pullottaminen voidaan nyt aloittaa. Pullotukseen käytän automaattilappoa ja siihen kiinnitettävää pullontäyttäjää. Pullontäyttäjä avaa olutvirran kärjen osuessa olutpullon pohjaan ja oluen tulon saan helposti pysäytettyä nostamalla kärjen irti pullon pohjasta. Desinfioidut pullot täytetään yksi kerrallaan ja siirretään odottamaan korkitusta.
Korkit täytyy luonnollisesti myös desinfioda ennen korkittamista. Lasken suurinpiirtein oikean määrän korkkeja ja upotan ne desinfiointiaineeseen. Otetaan kruunukorkittaja esille, säädetään se pullon korkeuden mukaan oikeaan korkeuteen, laitetaan korkki paikalleen ja väännetään kahvasta kerran varovasti, mutta napakasti. Korkitukseen tarvitsee yllättävän paljon voimaa, mutta kannattaa olla varovainen voimankäytön kanssa ettei vahingossa särje pulloja.
Kruunukorkittajalla homma käy kätevästi ja vaivattomasti.Olut on nyt vihdoin pulloissa ja pullot huuhdeltu.
Pullotuksen jälkeen huuhtasen vielä pullot, ettei pinta jää tahmeaksi pullotuksen aikana valuneista olut pisaroista. Pakkaan oluet laatikkoon valolta suojaan ja siirrän ne varastoon muutamaksi viikoksi. Muutaman viikon aikana olut kypsyy pulloissa valmiiksi ja jälkikäyminen tuottaa hiilihapon olueen. Kahden viikon jälkeen siirrän oluet jääkaappiin ja annan olla muutaman vuorokauden ajan. Oluet tulee aina säilyttää auringolta suojattuna sekä pystyasennossa, jotta hiivasakka asettuu pullon pohjalle.
Ensimmäisiin eriin en vielä ala teettämään etikettejä vaan yksinkertaisesti värikoodaan eri oluet eri värisillä korkeilla. Tällä tavoin pysyy kärryillä siitä mitä mikäkin pullo sisältää. Etiketittömissä pulloissa on myös se etu, että etikettejä ei tarvitse irrotella pullojen pesu vaiheessa, vaan pullot ovat käytännössä valmiita uudellen täytettäväksi ilman sen suurempia työmääriä, kunhan ne on huuhdeltu huolellisesti tyhjentämisen jälkeen. Tietenkin jatkossa kun saa tuotettua sellaista tavaraa, josta haluaa ehdottomasti tehdä lisää eriä, täytyy alkaa harkita etikettien suunnittelua ja tilaamista.
Lopputulos ja yhteenveto
Vihdoin koittaa se hetki jota on nyt kuukauden päivät odotettu. Pullonavaaja käteen ja *naps*. Lopputulos on panopäivän kaaokseen ja ensimmäiseen kertaan nähden todella hyvä. Tuoksussa erottaa selvästi humaloinnissa käytettyjen humaloiden aromit. Maussa alun raikkauden jälkeen tulee miellyttävä katkeron puraisu, joka lipuu pikkuhiljaa pois kitalaelta jättäen mukavan raikaan IPAmaisen oluenmaun. Heti perään tekee mieli ottaa toinen kunnon kulaus. Kuten olettaa saattaa, osa humaloinnin aromeista oli kadonnut taivaan tuuliin hitaan jäähdytyksen aikana, mutta voimakas tuplakuivahumalointi paikkasi tilannetta melko hyvin.
Väri oli kauniin oranssi, hiilihappoja voisi lisätä seuraavaan erään jonkin verran. Tämän hetkinen hiilihapon määrä sopisi ehkä porteriin tai stoutiin, mutta raikkaaseen ja kepeämpään hedelmäiseen IPAan jään kaipaamaan hiukan enemmän hapokkuutta. Kuitenkin, koska ensimmäisen erän valmistus oli aikamoista säätämistä, eikä vastoinkäymisiä puuttunut, niin en voi siitä hirveästi vetää johtopäätöksiä seuraavia eriä ajatellen. Näin ollen jään mielenkiinnolla odottelemaan seuraavien erien valmistumista. Niistä toivon mukaan saa enemmän eväitä tulevia keitoksia silmällä pitäen. Kaikesta huolimatta ensimmäinen valmistamani olut on nyt valmista ja vieläpä juotavaa. Juurikaan sen suurempia odotuksia ei itselläni tälle oluelle ollut.
Olut näyttää hiukan tummalta kaataessa, sillä se on varjossa katoksen alla. Todenmukaisempi lopputulos näkyy kuitenkin seuraavassa kuvassa auringonsäteiden osuessa lasiin.Pieni määrä vaaleahkoa karamellimallasta antoi oluelle kauniin oranssin värin.
Round 2 – toinen erä
Toisen erän valmistukseen ja vaiheisiin en aio sen suuremmin syventyä, mutta muutaman asian haluan mainita. Ensimmäisen erän ongelmista, virheistä ja paniikissa säätämisestä viisastuneena, on toisen erän valmistusta suunnitellessa oloni huomattavasti edelliskertaa luottavaisempi ja määrätietoisempi. Laitteiston toimiessa on koko prosessi huomattavasti mielekkäämpää ja kiertopumpun toimiessa ei jäähdytyksessäkään mene kuin tovi. Uskon että seuraava erä on valmistuessaan vielä huomattavasti ensimmäistä erää parempaa, mutta aika näyttää.
Seuraava panoprosessi oli huomattavasti miellyttävämpi kun oli saatu vaihdettua viallinen kiertopumppu toimivaan.
Tarkoituksena on valmistaa isompi erä, jonka jaan kahteen eri käymisastiaan. Tällä tavoin pääsen kokeilemaan kahta eri maustamis/kuivahumalointi tekniikkaa samaan oluen runkoon. Toiseen erään teen kuivahumaloinnin ja toiseen puolestaan lisään tuoretta mangoa.
Mangot menossa oluen joukkoon humalointikapselissa. Mangot olivat oluen seassa 4 vuorokautta ennen pullotusta.
Panoprosessi ja käyminen menee juuri niinkuin pitää ja olut saadaan onnistuneesti pullotettua. Nyt jäädään vain odottelemaan jälkikäymistä oluen lopullista kypsymistä.
Seuraavan erän kaksi erilaista versiota pullotettuna.
Tekemiäni huomioita oluen valmistukseen liittyen
Oluen panemisessa on paljon huomioon otettavia asioita, eikä se sovi hermoheikoille tai malttamattomille ”tässä-kaikki-heti-nyt”-ihmisille. Yritin tähän loppuun vielä tiivistää muutamia itse havaitsemiani ja oppimiani asioita itse prosessista ja oluen valmistuksesta yleisesti.
Jos siis harkitset oman oluen valmistusta, niin tässä muutamia ohjeita ja tekemiäni huomioita:
1. Puhtaus ja desinfiointi.
2. Vielä kerran puhtaus ja desinfiointi. Vaikka asia saattaa kuulostaa jankuttamiselta, on se onnistuneen oluen edellytys.
3. Koko prosessi valmistuksen aloituksesta valmiiseen tuotteeseen kestää noin kuukauden – älä tee oluen panemisesta pakkopullaa vaan nauti koko matkasta. Oluen valmistukseen kuuluu paljon muutakin kuin lopputulos.
4. Maistele ja haistele eri ainesosia panoprosessin eri vaiheissa. Se auttaa sinua jatkossa tunnistamaan makuja ja hajuja, sekä niiden alkuperää tulevaisuudessa nauttimistasi oluista. Saat huomattavasti paremman kokonaiskuvan oluen rakenteesta ja siitä mistä mitkäkin maut ja tuoksut syntyvät. Ihan kaikkea ei kuitenkaan kannata maistaa, mutta esimerkiksi erilaisia maltaita kannattaa maistella ennen ja jälkeen mäskäyksen. Myös vierrettä kannattaa maistaa ja haistaa ennen ja jälkeen keittovaiheen, jolloin huomaa humalan vaikutuksen vierteeseen. Humalat tuoksuvat todella miellyttävältä ja niitäkin kannattaa haistella erilaisia, niin alkaa havaitsemaan eroja eri humaloiden yksilöllisissä aromeissa.
5. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – panoprosessin aikana on hyvä olla valmistautunut siten, että kaikki asiat saadaan tehtyä ajallaan ja ilman suurempaa sähläystä. Näin vältytään ylimääräiseltä stressiltä ja paniikilta, voiden keskittyä olennaiseen.
6. Odottavan aika on pitkä – hanki muuta ajateltavaa, sillä kuukausi tuntuu ikuisuudelta jos vain odotat oluen valmistumista. Juo vaikka olutta, ideoi reseptiä seuraavaan olueen tai valmista vaikka jo seuraava erä.
7. Tutki internetistä löytyvää sisältöä. Materiaalia on aivan mieletön määrä, varsinkin jos englannin kieli ei ole este. Alan kirjallisuutta on myös paljon saatavilla.
8. Juo olutta. Paras tapa oppia oluesta ja eri oluttyyleistä on kokeilla niitä ja laajentaa omaa makupalettia. Oluiden maisteleminen auttaa sinua löytämään itsellesi mieluisia oluttyylejä ja makuyhdistelmiä, sekä kokemaan uusia makuelämyksiä. Opit myös erottamaan eri makuja ja aromeita tavalla jota et välttämättä ole ennen kokenut. Maistelu auttaa myös ymmärtämään eri tyylejä ja tekniikoita. Eri oluiden kanssa voit myös yhdistellä erilaisia ruokia ja löytää niistä yhdistelmiä, jossa molemmat tuovat toisistaan parhaat puolet esiin.
9. Olutlasit – aivan ehdoton hankinta jos haluat maistella oluita. Todella monelle oluttyylille on olemassa omat lasinsa, mutta perinteisellä tulppaanilasilla pääsee jo todella pitkälle. Olutlasien puuttuessa myös viinilasit tai konjakkilasit ajavat asiansa. Pullosta juotuna suurin osa aromeistajäävät kulkeutumatta nenääsi asti ja menetät suuren osan kokonaisuudesta.
10. Valmistaudu siihen että oluen valmistus on todella suurelta osalta pesemistä ja desinfiointia. Silti kun pääset korkkaamaan itse valmistamasi oluen, kaatamaan sen lasiin, ihailemaan sen kaunista väriä ja vaahtoa, haistelemaan sen aromeita ja ottamaan sen ensimmäisen kulauksen tuotoksestasi… ai että! Se todellakin tekee siitä kaiken sen vaivan arvoista. Ja mikä sen hienompaa kun tarjota ystävillesi jotakin itse valmistamaasi samalla tarkkaillen heidän ilmeitään ja reaktioita samalla kun he pyörittelevät olutta suussaan tutkien siihen luomiasi makuyhdistelmiä. Siitä oluen valmistuksessa on loppuviimein kyse.
Muistetaan kuitenkin että olut on tehty nautittavaksi, vaikkakin sen valmistus onkin omanlaisensa taiteenlaji. Nautitaan oluesta ja kuten eräs viisas mies aikoinaan totesi: ”Olut pelastaa maailman – en tiedä miten, mutta pelastaa kuitenkin”.
Kevään suunnitelmat ja aikataulutus oli jo melko pitkälle suunniteltu – panimolaitteiston hankinta piti tapahtua tänään, Brewniversen järjestämä Suomen olutseuran jäsenille tarkoitettu oluen panokurssi oli määrä olla sunnuntaina Helsingissä ja ensimmäinen omakehittämä keitto oli tarkoitus laittaa käymään viikon päästä. Koronan ansiosta tämä kaikki lykkääntyi lähitulevaisuuteen, kunnes tilanne rauhoittuu ja työtilanne tasaantuu.
Nyt kuitenkin valmiuslakia sovellettaessa monien pienpanimoiden pääasiallisten tulonlähteiden – pubien ja olutravintoloiden ollessa suljettuna ja ihmisten karttaessa kaikennäköisiä juottoloita onkin äärimmäisen tärkeää tukea ahdingossa olevia pienpanimoita selviämään tästä poikkeustilasta. Todella tehokkaita tapoja tukea pienpanimoita on muunmuassa vierailla panimokaupoissa, erikoisoluita myyvissä erikoisliikkeissä ja taproomeissa.
Myös Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto sekä Pienpanimoliitto ovat ilmaisseet huolensa alan toimijoiden selviämisen osalta ja kehoittavatkin ostamaan kotimaisia tuotteita, jotta saataisiin minimoitua tilanteesta panimoiden toiminnalle aiheutuvat vauriot. Näin ollen myös tämä julkaisu on jonkinasteinen mainospuhe pienpanimoiden puolesta, mutta se on ehkä loppuviimein perimmäisenä tarkoituksenanikin.
Muutama olut ja leipomotuotteita haettu Lohjan ABC:lla sijaitsevan Deli Baker’sin valikoimasta. (Vakka-Suomen Panimon osalta oli jo myöhäistä viime viikkoisen konkurssihakemuksen takia)
Itse kannoin korteni kekoon vierailemalla eilen Lohjan ABC:lla toimivan Deli Baker’sin ”olutkellarissa” ja ostamalla oluita ja leipomotuotteita. Jos satut käymään Lohjan suunnalla tai muuten vain ajat ohi Helsinki-Turku moottoritietä, suosittelen poikkeamaan katsastamassa Deli Baker’sin tarjontaa. Deli Baker’sista löytyy laaja kirjo erilaisia leivoksia, pullia, keksejä, leipiä ja ennen kaikkea tietenkin jatkuvasti päivittyvä kotimaisten panimotuotteiden valikoima pienpanimoista läheltä ja kauempaakin.
Tänään puolestaan kävin United Gypsiesin panimokaupassa noutamassa sieltä eilen facebookin välityksellä etukäteen tilaamani 7-packin heidän omia ja yhteistyökumppaneiden panemia oluita. Oluet oli kerätty valmiiksi sivuun nimelläni ja sain kätevästi maksettua noudettaessa lähimaksulla ja jatkamaan matkaani. Kauppa oli kuulemani mukaan käynyt melko normaalilla tasolla, mutta oluita oli vielä myytäväksi asti. Tämä mielenkiintoinen seitsikko päätyi välittömästi jääkaappiin muiden oluiden seuraan odottamaan sopivaa nauttimishetkeä.
United Gypsies Breweryn panimokaupasta noudettu seitsikko.
Oluen ystävät ovatkin jo viimepäivien aikana osoittaneet tukensa pienpanimoille ja vierailleet taproomeissa ja panimokaupoissa pitäen huolen pienpanimoiden tuotteiden menekistä ja kassavirran jatkumisesta. Voit itse tarkistaa pienpanimolistasta sinua lähimmät panimot ja käydä täyttämässä varastosi tukien kotimaista pienpanimokulttuuria. Nyt jos koskaan on oikea aika ostaa varastoon jokunen ylimääräinenkin olut ja vetäytyä kotiin nauttimaan niitä. Listauksen pienpanimoista löydät täältä:
Olen viimeisen reilun vuoden aikana pysähtynyt tutkimaan omaa baari- ja ravintolakäyttäytymistä, tai oikeastaan tätä nykyä niiden olemassa olemattomuutta. Viimeisen vuoden aikana olen Suomessa käynyt ulkona tuulettumassa vain kouralliseen kertoja, joista suurin osa ovat olleet ruokaravintola käyntejä ja lisäksi muutama olutravintola visiitti.
Suurimpana tekijänä viimeisten muutaman vuoden aikana baari-käyntien vähenemiseen on omalla kohdallani ollut yksinkertaisesti valikoima. Pienemmillä paikkakunnilla harvemmin on useaa olutravintolaa joiden valikoimaan mahtuisi useampaa mielenkiintoista olutta ja joka vielä sen lisäksi päivittäisi valikoimaansa ahkerasti pitääkseen asiakaskunnan mielenkiintoa yllä. Onko taustalla sitten laatutietoisuus vai iän tuoma halu sananmukaisesti nauttia alkoholista sen sijaan että sitä yrittäisi vain kumota kurkusta alas määrällisesti mahdollisimman paljon? Itseäni ei tätä nykyä kiinnosta perus hanaolutta lipittää 5 euron kappalehintaan, olipa sitten kyseessä ruokaravintola, pubi tai yökerho.
Tämä ilmiö ei suinkaan koske ainoastaan minua, vaan Suomessa ravintola käyttäytyminen on ylipäänsä muuttunut huomattavasti viimeisen 5 vuoden – saati 10 viimeisen vuoden aikana. Omaa osaansa varmasti näyttelee tietyn asteinen sukupolvenvaihdos, sekä sosiaalisen median ja uusien viestimien tuomat mahdollisuudet kanssakäymisen välineenä. Tapaamiset ovat vaihtuneet videopuheluiksi, porukassa kerrottavat vitsit pikaviestimillä lähetettäviin hauskoihin videoihin tai kuviin ja baari-illat puolestaan ovat vaihtuneet kotona yksin tai kaveriporukassa tissutteluun. Yhä vähenevissä määrin perjantai- ja lauantai-illat – puhumattakaan arki-illoista tai ”sunnareista” – etenevät siihen, että loppujen lopuksi raahauduttaisiin anniskeluravintolaan jatkamaan illan viettoa.
En kuitenkaan epäile hetkeäkään etteikö rahakin näyttelisi isoa osaa tässä paletissa. Jatkuva verojen nostaminen, joka pakon sanelemana siirtyy aina loppuviimein kuluttajan tuotteeseen nostaen alkoholituotteiden hintaa entisestään. Toivon todella että varsinkin ravintolassa tarjoiltavien alkoholituotteiden verotukseen saadaan helpotuksia, sillä se on ainoa tapa saada hintaa alaspäin sillä saralla. Pienellä hinta-kompensaatiolla voitaisiin saada taas ravintolaillat ja ”After workit” edes hivenen houkuttelevimmiksi kuluttajalle ja sitä kautta Suomen ravintolakulttuuri nousuun.
Kuitenkin paljon matkustelleena ihmisenä peilaan asioiden tilaa ulkomaihin ja olenkin todella kateellinen monen muun maan juoma- ja ravintolakulttuurin monimuotoisuudesta, hinnoittelusta ja siitä kuinka paikalliset ravintolapalveluita käyttävät. Olipa kyse sitten kahviloista, pubeista tai ruokaravintoloista niin kadulla ohi kävellessä ikkunoista sisään katsellessa huomaa jokaisessa olevan asiakkaita.
Keski- ja Etelä-Euroopassa ravintolaan mennään usein porukalla ja siellä saatetaan viettää 3-4 tuntia syöden, juoden ja seurustellen. Tämä koskee siis sekä viikonloppu- että arki-iltojakin, kun taas Suomessa valitettavan usein ravintolaillat painottuvat viikonlopuille ja arki-illat pysytellään kotosalla. Suomessa usein ravintolaan päästyä tilataan, syödään, maksetaan ja lähdetään. Anniskeluravintoloihin mennään vetämään naamat ja lähdetään taksilla kotiin (tai miekkataksilla putkaan).
Tarkoitukseni ei suinkaan ole yleistää, sillä tämä kuviohan ei tietenkään ihan samalla tavoin toteudu esimerkiksi Helsingissä ja Turussa kuin taas pienemmillä paikkakunnilla. Suuremmissa kaupungeissa sentään on havaittavissa jonkinasteista baari- ja ravintolakulttuuria, mutta valitettavan pienimuotoiseksi sekin isommassa mittakaavassa jää.
Tervetuloa seuraamaan blogiani. Nimeni on Sami ja olen 33-vuotias intohimoinen olutharrastaja, jolla on suuret suunnitelmat lähivuosien varalle. Niistä lisää hiukan myöhemmin tekstissä, mutta ensin kerron hiukan omista taustoistani.
Muutin viime kesänä Parolasta Lohjalle rakkauden ja kahden tytärpuolen perässä, joka on tietenkin osaltaan vaikuttanut arkeeni ja rauhoittanut melko paljon vauhdikasta ja ajoittain melko railakastakin elämääni. Olin asunut koko ikäni Parola-Hämeenlinna -akselilla, joten myös alueen pienet piirit olivat tulleet melkolailla tutuiksi. En voinut kuvitella voivani lähteä sieltä johonkin toisaalle – etenkään täysin vieraalle paikkakunnalle, josta en tunne käytännössä ketään.
Vanhempani ja sisarukseni kuitenkin asustelevat yhä Parolassa, kuten myös osa hyvistä ystävistäni. Kuitenkin vuosien myötä monet ystäväni olivat levittäytyneet ympäri eteläistä Suomea, joten maiseman vaihdos ei varsinaisesti muuttanut asioita niin paljon kuin olisi voinut kuvitella. Ja mitä vuosien saatossa olen oppinut, niin mitä lähempänä ja helpommin tavattavissa ystävät ovat – sitä helpommin ja useammin vain jää näkemättä. Toistaiseksi työpaikkani sijaitsee yhä Parolassa, joten perhettä ja sillä suunnalla asuvia ystäviä tulee vielä melko vakituiseen nähtyä, joskaan en paikkakunnalle voi sanoa ikävöiväni takaisin.
No mutta se minusta ja aika siirtyä ollennaisempiin asioihin kuten vaikkapa OLUEEN. Oluthan on kuitenkin syynä koko tämän projektin olemassaoloon.
Oluttahan olin keskikaljan muodossa juonut jo toistakymmentä vuotta ennen kuin kiinnostukseni erikoisoluisiin syttyi muutama vuosi takaperin. Alkuun ostelin erilaisia oluita S-Marketeista ja Citymarketeista. Myöhemmin kun markettivalikoima alkoi olemaan kahlattu läpi aloin hyödyntämään Alkon valikoimaa, josta löytyi paljon uusia tuttavuuksia ja myös vahvempia oluita, joita markettien hyllyiltä ei osu eteen. Tätä nykyä ostan oluita sieltä sun täältä ja tilailen ajoittain myös ulkomailta Tanskasta, Hollanista, yms. Maistelemalla erilaisia oluita on ajan kanssa löytänyt oman makupalettinsa ja oppinut tietämään hyvin suurella todennäköisyydellä mistä tulee pitämään ja mistä taas todennäköisimmin ei. Tähänkin tietenkin löytyy poikkeuksia.
Untappd
Hyvänä apuvälineenä maukkaiden oluiden metsästyksessä toimii itsellä myös ”Untappd”-sovellus, jonka saat veloituksetta ladattua puhelimesi sovelluskaupasta. Sovelluksesta näet oluen ja panimon tiedot, makuprofiilin, käyttäjien oluelle antamien arvostelujen keskiarvon, sovellukseen liittämiesi ystävien antamat arvostelut sekä omat aikaisemmat arvostelut.
Makuja on tietenkin yhtä monta kuin on maistelijoitakin, mutta yleisesti ottaen keskiarvosta voi tehdä jonkin sorttisia olettamuksia oluen maistuvuudesta. Oluen voit hakea sovelluksen tietokannasta tai skannata suoraan tölkin/pullon viivakoodin, jolloin sovellus hakee oikean oluen automaattisesti (toimii melko hyvin useimmissa tapauksissa). Itse pidän sovelluksella kirjaa jo juomistani oluista ja käytän sitä apuvälineenä etsiessäni oluita joita en ole kokeillut tai jotka ovat uudelleen kokeilemisen arvoisia.
Blogin idea
Tarkoituksenani on tämän vuoden aikana pistää pystyyn kotipanimo ja alkaa valmistamaan olutta aluksi omaan käyttöön, mutta myöhemmin taitojeni karttuessa ja ajan saatossa lopputuloksen kehittyessä kaupalliselle tasolle olisi tarkoitus pienin askelin laajentaa myös pienpanimoksi kotimaisille olutmarkkinoille. Tähän tietenkin menee oma aikansa ja ensisijaisesti lähden hakemaan oluenvalmistukseen ja maisteluun liittyviä oppeja tavoitteenani saada aikaiseksi olutta, joka täyttäisi omat vaatimukseni ja joka uppoaa myös oluthenkisille ystävilleni.
Blogissani seurataan kaikkea mahdollista olueen liittyvää, aluksi painopisteen ollessa olut- ja panimotietouden kartuttamisessa sekä oluen ympärillä pyörivillä kursseilla ja tapahtumissa käymisessä. Lähitulevaisuudessa syvennytään tietenkin laitteiden ja tarvikkeiden hankintaan sekä hankittaviin raaka-aineisiin. Lopulta pääsemme tositoimiin – ensimmäisen itse panemani oluen valmistukseen, josta myös tulee tänne dokumentontia homman edetessä.
Edessä on siis mielenkiintoinen kevät ja loppuvuosi oluen parissa. Ei muuta kun kippis!